Koko juttu alkoi heinäkuussa, kun sain tietää, että Oliverin sisko Iines oli sairastunut linssiluksaatioon. Toinen linssi oli luksoitunut etukammioon, ja koko silmä jouduttiin poistamaan. Olin ihan kauhuissani ja tilasin siltä istumalta Oliverille geenitestin. Testi tuli postissa muutamassa päivässä ja otimme näytteen itse kotona samantien. Pari tuntia näytteenoton jälkeen se olikin jo matkalla takaisin laboratorioon. Ensimmäinen viikko meni netistä asiaa selaillessa ja selvittäessä mikä tämä koko sairaus on ja miten se ilmenee, miten sitä hoidetaan ja mikä on todennäköisyys, että koira sokeutuu. Ja miten eletään sokean koiran kanssa. Otin heti selvää myös silmälääkäreistä meidän lähistöllä.
Tuloksen odottaminen kesti viisi viikkoa, ja odotusaika oli kyllä kamalaa. Vielä paljon kamalampaa oli kuitenkin, kun tulokset tulivat ja Oliverin profiilissa mydogdna:ssa PLL riviltä paistoi punainen lippu, joka tarkoittaa geneettisesti sairasta. Tuijotin sitä ensin tajuamatta mitään ja sitten purskahdin itkuun. Samantien laitoin viestin Oliverin kasvattajalle, Oliverin isän omistajalle ja muiden sisarusten omistajille. Loppuilta meni itkiessä ja Oliveria halaillessa. Se ilta oli lauantai, ja eläinlääkäriasema olisi ollut auki, mutta en tajunnut edes soittaa sinne ja varata aikaa. Maanantaina varasin heti aamulla ajan silmälääkärille torstaiksi, jolloin oli ensimmäinen vapaa aika.
Ennen lääkäriin menoa kirjoitin paperille pitkän listan kysymyksiä, etten unohtaisi mitään. Lääkäri oli torstaina 27.8. Heti ensimmäiseksi Oliverin silmät tutkittiin peilillä ja lampulla useaan kertaan ja silmänpaineetkin mitattiin kahdella laitteella. En oikeastaan ollut edes tajunnut varautua siihen, mutta molemmat linssit olivat jo osittain luksoituneet ja taudin oireet jo pitkällä. Silmänpaineet olivat nousseet jo paljon, toinen 34 ja toinen 36, kun normaalin yläraja on 25 mmHg. Taudin ehkäisemiseksi tai pysäyttämiseksi ei ole mitään keinoja. Lääkäri kertoi kuitenkin, että linssien poistoleikkauksella näkö säilyisi ja me päätimme heti, että leikkaus tehdään. Se huonontaisi näköä jonkin verran, mutta on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin mahdollinen koko silmän poisto tai sokeutuminen, joka olisi muuten väistämättä edessä. Oliver sai heti silmänpainelääkityksen, joka jatkuu loppuelämän. Lisäksi leikkaukseen asti sillä on myös pupillia supistava lääkitys. Jos linssit irtoavat ennen leikkausta, ne pysyvät takana silmässä aiheuttamatta suurempaa vahinkoa.
Viikko lääkärissä käynnin jälkeen kävimme vielä silmänpainekontrollissa varmistamassa, että paineet olivat laskeneet. Olivat ne, 16 ja 19 olivat jo oikein hyvät lukemat ja helpotus oli suuri. Paineet saattavat joskus ajan myötä alkaa kuitenkin nousta lääkkeistä huolimatta, mutta toivottavasti niin ei tule koskaan käymään.
Vielä ei leikkauspäivä ole tiedossa, mutta seuraavan kahden viikon sisään sen pitäisi olla. Oliver on oppinut ottamaan silmätipat silmiinsä mukisematta ja saa sen jälkeen aina herkun. Jos herkkua ei kuulu, se jää tuijottamaan ja odottamaan, että palkkio annetaan :) Näinä viikkoina on tehty pitkiä metsäretkiä ja lenkkejä, leikitty ja treenattu ja aloiteltu nosework-treenejä kotona. Oliverin sairasloma on pitkä, joten syksystä otetaan nyt kaikki irti. Kovasti jäi harmittamaan myös se, että meillä oli paikka joukkueessa rally-tokon sm-kisoissa, mutta nyt ei sinne päästä. Samoin toiset kisat jäävät tältä syksyltä nyt käymättä, ja sitä myöten haaveet rtk2-tittelistä. Onnellinen silti olen, että Oliver saa jatkaa harrastustaan ensi vuonna, kun se ei vastoin pahimpia odotuksia sokeudukaan. Ehditään me se rtk2 sitten ensi vuonna saada!
 |
| Rakas Oliver |
