Pitkästä aikaa... Jospa tätä blogia taas muistaisi päivitellä vähän paremmin nyt talven mittaa. Meille muutti nimittäin pieni pihispoika Oliverin kaveriksi, jonka kasvusta ja touhuista olisi ainakin kirjoitettavaa!
Tämä pieni tyyppi on pitkään ja hartaasti odotettu pentu, juuri sellaisista vanhemmista, joista halusimmekin pennun. Syksyn mittaan on saatu jännittää, kun pentuja näkyi lokakuussa ultrassa vain vähän, ja meille haluttiin kuitenkin toinen uros. Marraskuun 18. päivän aamuna heräsin katsomaan puhelimesta kelloa, ja näytöllä oli viesti kasvattaja Marjolta, että klo 2.00 syntyi urospentu ja tuntia myöhemmin tyttö. Muita pentuja ei sitten tullut. Siitä alkoikin sitten reilu 7 viikon odotus ja pentujen kasvun seuraaminen!
Torstaina 8.1.2015 pikkuinen Indy eli Maison Coco Diamant haettiin kotiin. Matka meni hienosti, Indy nukkui melkein koko matkan. Oliver on ollut "pikkuvelistä" ihmeissään mutta tosi kiinnostunut, ja yhteinen vetoleikki sammakkolelulla laitettiin pystyyn jo seuraavana päivänä! :) Tänään pojat ovat jo nukkuneetkin vierekkäin useamman kerran. Oliverilla on toki totuttelemista, kun nukkumarauha on mennyttä ja kotona on joku muukin huomiota saamassa ja ruokaa syömässä, mutta eiköhän se tästä vähitellen ala sujua Oliverillakin :)
lauantai 10. tammikuuta 2015
maanantai 3. helmikuuta 2014
Lunta!
Lauantaita vasten yöllä oli satanut reilusti lisää lunta. Päivällä lähdimme ystäväni ja russelityttö Lunan kanssa lenkille ja leikkimään :) Kävelimme muutaman kilometrin päähän jäälle, jossa koiranuoriso pääsi leikkimään oikein kunnolla. Samalla saatiin harjoitusta kävelystä toisen koiran kanssa. Oliver yllätti minut hihnakäytöksellään, se ei korvaansa lotkauttanut Lunan leikkiyrityksille vaan kävellä tepsutti vaan eteenpäin. Lunakin tajusi hetken päästä, että tässä kohtaa ei leikitä vaan kävellään vaan :) Jäällä sitten leikittiinkin kunnolla!
Oliver oli pitkässä hihnassa siitä yksinkertaisesta syystä, etten halua epäonnistumisia meidän ohitusprojektiimme:) Tämä naru osoittautui tarpeelliseksi, kun rantaan tuli hiihtäjiä. Oliver taas reippaana poikana topakasti haukahti hiihtäjille, mutta ei lähtenyt mihinkään. Muutaman kerran sain hihkaista ja vähän narusta nypätä, ennen kuin päätti tulla hakemaan namit, mutta pysyipähän lähietäisyydellä! :) Ja sitten kun tilanne laukesi, oltiin taas ihan kartalla kuinka kuuluis olla eikä yhtään välitetty enää hiihtäjistä:)
tiistai 7. tammikuuta 2014
Ohitusprojekti
Joulukuussa eräällä metsälenkillämme meitä vastaan tuli sauvakävelijä, ja Oliver reippaana poikana katsoi parhaaksi alkaa haukkua räksyttää tälle vastaantulijaparalle. Koska tilanne on mitä ilmeisimmin se, että se tekee samoin kaikille vastaantulijoille metsässä irti ollessaan tai irti ollessaan ainakin joka tapauksessa lähtee vieraiden ihmisten luo moikkaamaan eikä pysy omassa porukassa, päätin, että asialle on tehtävä jotakin.
Viisaammilta neuvoa kysyttyäni päätin aloittaa projektin, jossa yksinkertaisesti opetan Oliverille, että aina kun jossain näkyy vastaantulija tai mikä tahansa muu elävä olento, se tulee hakemaan minulta palkinnon. Se siis tulee minun luokseni eikä ryntää katsomaan tätä kyseistä liikkujaa.
Aloitimme niin, että hihnalenkeillä aina kun jossain näkyi joku, palkkasin Oliveria oikein kunnolla. Ensimmäisellä viikolla, pari viikkoa ennen joulua, koitimme tavanomaisten lenkkireittiemme sijaan etsiä paikkoja, jossa vastaantulijoita ja muuta liikettä olisi mahdollisimman paljon, muttei kuitenkaan ihan pelkkää ihmisvilinää sentään. Muutaman tällaisen lenkin jälkeen Oliver alkoi käsittää, mistä on kyse.
Tällä hetkellä, noin 4 viikon jälkeen, Oliverin huomatessa jossain kävelevän ihmisen, se hidastaa hieman vauhtia ja sitten kääntää katseensa minuun, josko namia olisi tarjolla. Pahimpina murrosikämökötys päivinään sitä ei tosin kiinnosta yhtään mikään, edes ne vastaantulijat, mutta kai sekin joskus ohi menee :) Tänään jokatapauksessa sain varmistuksen siitä, että se tosiaan osaa asian itse eikä vain ennakoi minun käytöstäni. Lenkillä edessämme vähän matkan päässä kulki sauvakävelijä, ja palkkasin Oliveria tiuhaan kun se tuntui olevan asiasta niin innoissaan ja tapitti minua herkeämättä. Sitten se alkoi vilkuilla taakseen ja taas merkitsevästi minua. Palkkasin sen kummemmin miettimättä, mutta kun Oliver pari kertaa pysähtyi ihan hetkeksi tuijottamaan taakseen ja taas innolla tuijotti minua, tajusin minäkin katsoa. Olihan siellä takanakin kävelijä josta piti saada palkkaa! Ilmeisesti Oliver tajusi, etten minä huomannut tätä takana olijaa vaan sen täytyi pysähtelemällä ja merkitsevillä katseilla siitä kertoa :)
Seuraava haaste onkin metsäpoluilla hihnassa saman oppiminen. Jotenkin Oliver mieltää metsän eritavalla, ja kun siellä kävimme kokeilemassa viime viikolla, Oliver vain tuijotti herkeämättä vastaantulijaa eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota vaikka mitä olisin tehnyt. Täytyy lähteä johonkin metsään, jossa vastaantulijoita olisi paljon, jotta asia helpottuu eikä tilanne ole niin kummallinen. Tuossa lähimetsässä kun ei vastaantulijoita juuri ole, minkä takia varmaan Oliver siitä niin paljon hämmentyykin.
Tämä projekti on auttanut myös ihan muutenkin ohittamisissa. Juoksentelevat pikkulapset, pyöräilijät ja lastenvaunut ovat päässet jo helppojen ohitettavien listalle. Myös toisten koirien ohittaminen sujuu paljon paremmin kuin ennen. Parhaiten Oliver on oppinut kestämään haukkuvia koiria ja niitä joita ei myöskään kiinnosta yhtään. Kyllä siinä vähän ylpeä on koirastaan, kun vastaantuleva räksyttää viimeistä päivää ja Oliver se vaan napittaa minua eikä sano mitään :) Vaikka eihän se koskaan ole kenellekään mitään sanonutkaan, mutta on se ennen vähän hermostunut mielestään niin omituisesta käytöksestä.
Olen saanut myös huomata, että vaikeinta on ohittaa pihakoiran näköisiä koiria, russeleita ja parsoneita ym. Ilmeisesti Oliver on tottunut siihen, että tuon näköisten kanssa aina leikitään ja riehutaan, ja siksi joka kerta haluaisi päästä niin innokkaasti tutustumaan:)
Viisaammilta neuvoa kysyttyäni päätin aloittaa projektin, jossa yksinkertaisesti opetan Oliverille, että aina kun jossain näkyy vastaantulija tai mikä tahansa muu elävä olento, se tulee hakemaan minulta palkinnon. Se siis tulee minun luokseni eikä ryntää katsomaan tätä kyseistä liikkujaa.
Aloitimme niin, että hihnalenkeillä aina kun jossain näkyi joku, palkkasin Oliveria oikein kunnolla. Ensimmäisellä viikolla, pari viikkoa ennen joulua, koitimme tavanomaisten lenkkireittiemme sijaan etsiä paikkoja, jossa vastaantulijoita ja muuta liikettä olisi mahdollisimman paljon, muttei kuitenkaan ihan pelkkää ihmisvilinää sentään. Muutaman tällaisen lenkin jälkeen Oliver alkoi käsittää, mistä on kyse.
Tällä hetkellä, noin 4 viikon jälkeen, Oliverin huomatessa jossain kävelevän ihmisen, se hidastaa hieman vauhtia ja sitten kääntää katseensa minuun, josko namia olisi tarjolla. Pahimpina murrosikämökötys päivinään sitä ei tosin kiinnosta yhtään mikään, edes ne vastaantulijat, mutta kai sekin joskus ohi menee :) Tänään jokatapauksessa sain varmistuksen siitä, että se tosiaan osaa asian itse eikä vain ennakoi minun käytöstäni. Lenkillä edessämme vähän matkan päässä kulki sauvakävelijä, ja palkkasin Oliveria tiuhaan kun se tuntui olevan asiasta niin innoissaan ja tapitti minua herkeämättä. Sitten se alkoi vilkuilla taakseen ja taas merkitsevästi minua. Palkkasin sen kummemmin miettimättä, mutta kun Oliver pari kertaa pysähtyi ihan hetkeksi tuijottamaan taakseen ja taas innolla tuijotti minua, tajusin minäkin katsoa. Olihan siellä takanakin kävelijä josta piti saada palkkaa! Ilmeisesti Oliver tajusi, etten minä huomannut tätä takana olijaa vaan sen täytyi pysähtelemällä ja merkitsevillä katseilla siitä kertoa :)
Seuraava haaste onkin metsäpoluilla hihnassa saman oppiminen. Jotenkin Oliver mieltää metsän eritavalla, ja kun siellä kävimme kokeilemassa viime viikolla, Oliver vain tuijotti herkeämättä vastaantulijaa eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota vaikka mitä olisin tehnyt. Täytyy lähteä johonkin metsään, jossa vastaantulijoita olisi paljon, jotta asia helpottuu eikä tilanne ole niin kummallinen. Tuossa lähimetsässä kun ei vastaantulijoita juuri ole, minkä takia varmaan Oliver siitä niin paljon hämmentyykin.
Tämä projekti on auttanut myös ihan muutenkin ohittamisissa. Juoksentelevat pikkulapset, pyöräilijät ja lastenvaunut ovat päässet jo helppojen ohitettavien listalle. Myös toisten koirien ohittaminen sujuu paljon paremmin kuin ennen. Parhaiten Oliver on oppinut kestämään haukkuvia koiria ja niitä joita ei myöskään kiinnosta yhtään. Kyllä siinä vähän ylpeä on koirastaan, kun vastaantuleva räksyttää viimeistä päivää ja Oliver se vaan napittaa minua eikä sano mitään :) Vaikka eihän se koskaan ole kenellekään mitään sanonutkaan, mutta on se ennen vähän hermostunut mielestään niin omituisesta käytöksestä.
Olen saanut myös huomata, että vaikeinta on ohittaa pihakoiran näköisiä koiria, russeleita ja parsoneita ym. Ilmeisesti Oliver on tottunut siihen, että tuon näköisten kanssa aina leikitään ja riehutaan, ja siksi joka kerta haluaisi päästä niin innokkaasti tutustumaan:)
tiistai 26. marraskuuta 2013
Polskimassa!
Lauantaina olimme Tampereen koirauimalassa tutustumassa pihisporukalla. Oliver otti hommasta kaiken irti, se tykkää uimisesta ihan hirmuisesti. Kuten kuvista näkyy, se on melkoinen uimahyppääjä !
Kuvat: Joonas Viitanen. Kopiointi ja muu luvaton käyttö kielletty.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Terveystuloksia ja vähän muutakin..
Oliverin täytettyä vuoden kävimme kuvauttamassa sekä lonkat että kyynärät eläinlääkärillä muutaman muun pihakoiran kanssa. Marraskuun alussa tarkastettiin myös silmät ja polvet pihakoirayhdistyksen syyskokouksen ja pikkujoulujen yhteydessä. Tuloksiin voi olla tyytyväinen :) Polvet ja kyynärät olivat molemmat 0/0, lonkat A/A ja silmistäkään ei löytynyt mitään vikaa! Huh, miten ihanaa.
Syksyn mittaan kaikenlaista on puuhattu, käyty pihisporukalla yksissä hakutreeneissä ja kerran kokeilemassa koirauimalaakin, sekä käyty leikkimässä Oliverin siskon Riivan luona. Ensi lauantaina mennään taas kokeilemaan uintia, tällä kertaa eri paikkaan.
Yksi pieni onnettomuuskin meinasi Oliverille sattua, mutta onneksi ei käynyt hullusti. Oliverin häntä jäi hissin oven väliin, ilmeisesti siksi, että oliver säikähti jotain, ja peruutti viime hetkellä oven väliin. Häntä käytiin tarkastuttamassa, mutta murtumaa tai edes venähdystä ei tullut, vaan pelkkä naarmu. Kauluria on jouduttu pitämään pitkään, koska nuoleminen ei ollut haavalle hyväksi. Vähitellen ajellut karvat ovat alkaneet häntään kasvaa, mutta yllättävän kauan on mennyt.. Nyt on hassu lovi hännässä :D
Oliver on myös alkanut kokeilla rajojaan ja sillä on melkoisia törttöilypäiviä välillä, varsinkin ulkoillessa. Toistaiseksi kuitenkin koiruus palaa äkkiä maanpinnalle, kun asiasta vähän muistutetaan. Luonteeltaa Oliver on mielestäni silti varsin pehmeä, ja on aika pahoillaan tekemistään hölmöyksistä, vaikkei enää ihan niin paljoa kuin ennen. Rauhallinenkin se on, vaikka sitä ei ehkä uskoisi kun sitä katsoo ulkona tai muiden koirien kanssa. Tosin edelleen, kuten aina ennenkin, se väsyy leikkimiseenkin melko nopeasti, jos kavereita on enemmän kuin yksi. Yhden kaverin kanssa se jaksaa temuta vaikka koko päivän ja pitkälle seuraavaakin, mutta isommassa laumassa se ottaa aika nopeasti sivusta katsojan roolin.
Syksyn mittaan kaikenlaista on puuhattu, käyty pihisporukalla yksissä hakutreeneissä ja kerran kokeilemassa koirauimalaakin, sekä käyty leikkimässä Oliverin siskon Riivan luona. Ensi lauantaina mennään taas kokeilemaan uintia, tällä kertaa eri paikkaan.
Yksi pieni onnettomuuskin meinasi Oliverille sattua, mutta onneksi ei käynyt hullusti. Oliverin häntä jäi hissin oven väliin, ilmeisesti siksi, että oliver säikähti jotain, ja peruutti viime hetkellä oven väliin. Häntä käytiin tarkastuttamassa, mutta murtumaa tai edes venähdystä ei tullut, vaan pelkkä naarmu. Kauluria on jouduttu pitämään pitkään, koska nuoleminen ei ollut haavalle hyväksi. Vähitellen ajellut karvat ovat alkaneet häntään kasvaa, mutta yllättävän kauan on mennyt.. Nyt on hassu lovi hännässä :D
 |
| Oliver ja häntäepisodista lohdutukseksi saatu Pesukarhu |
Oliver on myös alkanut kokeilla rajojaan ja sillä on melkoisia törttöilypäiviä välillä, varsinkin ulkoillessa. Toistaiseksi kuitenkin koiruus palaa äkkiä maanpinnalle, kun asiasta vähän muistutetaan. Luonteeltaa Oliver on mielestäni silti varsin pehmeä, ja on aika pahoillaan tekemistään hölmöyksistä, vaikkei enää ihan niin paljoa kuin ennen. Rauhallinenkin se on, vaikka sitä ei ehkä uskoisi kun sitä katsoo ulkona tai muiden koirien kanssa. Tosin edelleen, kuten aina ennenkin, se väsyy leikkimiseenkin melko nopeasti, jos kavereita on enemmän kuin yksi. Yhden kaverin kanssa se jaksaa temuta vaikka koko päivän ja pitkälle seuraavaakin, mutta isommassa laumassa se ottaa aika nopeasti sivusta katsojan roolin.
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
1v. ja syksykuulumisia
On tullut vähän taukoa päivityksessä mutta koitetaan jatkaa taas.. :)
Oliver vietti 1v. synttäreitään 4.9 ja sai lahjaksi syksyä varten hienon keltaisen sadetakin. Synttärisankarin rakkaus lahjaansa ei ollut ainakaa alkuun kovin suurta, mutta nyt takki on jo ihan mieluinen..
Oliverista on alkanut kuoriutua muutenkin kuin vain numeroiden perusteella yksivuotias. Tyttöjen jahtaaminen jatkuu entiseen malliin, innokkaasti, mutta myös pieni vahtikoira Oliverissa on alkanut nostaa vähitellen päätään. Ovikellon soidessa se säntää ovelle ja pitää pientä äsähtelyä, ei kuitenkaan vielä hauku. Olemuksesta näkee kyllä, että nyt ollaan tehtävää suorittamassa. Ompa se jo yhden perunakauppiaan perään murissut ja vähän haukkunut, kun ei päässyt ovelle katsomaan kuka siellä oli. Ja kerran se on ärähtänyt provosoituna toiselle uroksellekin (hihnassa), mitä en olisi kyllä meidän pehmo-Oliverista ikinä uskonut.
Luonnekin on vaihdellut selvästi aika lailla. Elokuussa se vaikutti välillä siltä, että mikään ei kiinnosta ja elämä on niiiin tylsää. Niidenkin päivien välissä oli kyllä valoisampiakin hetkiä. Nyt Oliver on taas aivan mahdottoman toiminnanhaluinen, se ei kertakaikkiaan jaksaisi olla touhuamatta eikä voi käsittää, ettei muka joku ehdi koko ajan leikkiä. Se on alkanut kantaa lelukasoja jalkojen juureen ja tuijottaa dramaattisesti jos ei vieläkään tajuta. Myös lelun tuominen suoraan syliin ja esimerkiksi luun pudottaminen suoraan varpaille ovat hyviä keinoja koittaa saada toimintaa aikaiseksi.
Luonne on muuttunut siis alkukesän pennusta selvästi, mutta sitä se murrosikä teettää. Pikkupojasta on tulossa iso, ja välillä se tuottaa päänvaivaa ressukalle, joka ei sitä itse ymmärrä. Kurjinta on ehkä se, että Oliver haisee muille koirille jo ihan varteenotettavalta urokselta, ja koirapuistossa jonkun ärähtäessä Oliver parka ei kertakaikkiaan käsitä, miksi täytyy riidellä eikä voi leikkiä. Itse kun se ei ikinä edes murise kenellekään.
Nyt ollaan harrastettu Oliverin kanssa pitkiä lenkkejä syksyn lapinvaellusta silmällä pitäen, ja lisäksi odotellaan, josko saataisi paikka agilitykurssilta ja päästäisi jatkamaan harrastusta :)
Oliver vietti 1v. synttäreitään 4.9 ja sai lahjaksi syksyä varten hienon keltaisen sadetakin. Synttärisankarin rakkaus lahjaansa ei ollut ainakaa alkuun kovin suurta, mutta nyt takki on jo ihan mieluinen..
 |
| Ensimmäinen mielipide synttärilahjasta... |
 |
| ...mutta kaikkeen tottuu! :) |
Oliverista on alkanut kuoriutua muutenkin kuin vain numeroiden perusteella yksivuotias. Tyttöjen jahtaaminen jatkuu entiseen malliin, innokkaasti, mutta myös pieni vahtikoira Oliverissa on alkanut nostaa vähitellen päätään. Ovikellon soidessa se säntää ovelle ja pitää pientä äsähtelyä, ei kuitenkaan vielä hauku. Olemuksesta näkee kyllä, että nyt ollaan tehtävää suorittamassa. Ompa se jo yhden perunakauppiaan perään murissut ja vähän haukkunut, kun ei päässyt ovelle katsomaan kuka siellä oli. Ja kerran se on ärähtänyt provosoituna toiselle uroksellekin (hihnassa), mitä en olisi kyllä meidän pehmo-Oliverista ikinä uskonut.
Luonnekin on vaihdellut selvästi aika lailla. Elokuussa se vaikutti välillä siltä, että mikään ei kiinnosta ja elämä on niiiin tylsää. Niidenkin päivien välissä oli kyllä valoisampiakin hetkiä. Nyt Oliver on taas aivan mahdottoman toiminnanhaluinen, se ei kertakaikkiaan jaksaisi olla touhuamatta eikä voi käsittää, ettei muka joku ehdi koko ajan leikkiä. Se on alkanut kantaa lelukasoja jalkojen juureen ja tuijottaa dramaattisesti jos ei vieläkään tajuta. Myös lelun tuominen suoraan syliin ja esimerkiksi luun pudottaminen suoraan varpaille ovat hyviä keinoja koittaa saada toimintaa aikaiseksi.
Luonne on muuttunut siis alkukesän pennusta selvästi, mutta sitä se murrosikä teettää. Pikkupojasta on tulossa iso, ja välillä se tuottaa päänvaivaa ressukalle, joka ei sitä itse ymmärrä. Kurjinta on ehkä se, että Oliver haisee muille koirille jo ihan varteenotettavalta urokselta, ja koirapuistossa jonkun ärähtäessä Oliver parka ei kertakaikkiaan käsitä, miksi täytyy riidellä eikä voi leikkiä. Itse kun se ei ikinä edes murise kenellekään.
Nyt ollaan harrastettu Oliverin kanssa pitkiä lenkkejä syksyn lapinvaellusta silmällä pitäen, ja lisäksi odotellaan, josko saataisi paikka agilitykurssilta ja päästäisi jatkamaan harrastusta :)
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Kesäreissausta
Pitkästä aikaa taas... Pihakoirien oma Open show -viikonloppu on ohi ja samoin Oliverin ihka ensimmäinen oikea reissu, viikon mittainen autoilureissumme Nuorgamiin.
Open show -päivänä oli todella kuumaa ja helteistä, ja vaikka Oliver oli päivän ensimmäinen arvosteltava koira heti kymmenen aikaan aamulla, oli kehässä jo niin kuuma, että olin varma, että reppana vielä pökertyy siinä muiden arvioita odotellessa. Onneksi sitten päästiin varjoon ja viltille lötköttelemään! Oliver sai mielestäni ihan kivan arvostelun tuomarilta, tanskalaiselta pihakoirakasvattaja Julie Samalssonilta :
"11 months male, small size, bit light eyes and also light ears. Very nice topline, moves well. Because of the ears, very good."
Rodunomainen lähestyttäessä.
Tuloksena siis JUN EH, eli eipä hullummin:) Korvat toki elävät omaa elämäänsä ja ovat mielialan mukaan milloin mihinkin suuntaan sojollaan, mutta ne ovat hyvät juuri sellaisina<3 p="">Näyttelyn jälkeen illalla oli illanvietto pihisporukassa ja Oliverkin pääsi juoksentelemaan vapaana kavereiden kanssa. Oli tosi mukava tutustua muihin omistajiin ja koiriin vähän enemmän taas :)
Yötä olimme leirintäalueella teltassa, ja kyllä Oliverille uni maistuikin pitkän päivän jälkeen! Aamulla herättiin jo ajoissa aamulenkille ja sen jälkeen ajeltiin Loimaalle pihakoirien agilitykoulutukseen. Oliver oli samassa ryhmässä muiden junioreiden, eli alle vuoden vanhojen vintiöiden kanssa. Oli todella kivat treenit, paljon uusia vinkkejä ja ajatuksia ja mukava kouluttaja ja tietysti pihisporukka, jonka kanssa ehti jutella omaa vuoroa odotellessa. Omat treenimme samana iltana jäivät kyllä väliin, kun katsoin paremmaksi antaa Oliverin levätä rankan viikonlopun jälkeen. Ja kyllä se uni maistui!
Open show -päivänä oli todella kuumaa ja helteistä, ja vaikka Oliver oli päivän ensimmäinen arvosteltava koira heti kymmenen aikaan aamulla, oli kehässä jo niin kuuma, että olin varma, että reppana vielä pökertyy siinä muiden arvioita odotellessa. Onneksi sitten päästiin varjoon ja viltille lötköttelemään! Oliver sai mielestäni ihan kivan arvostelun tuomarilta, tanskalaiselta pihakoirakasvattaja Julie Samalssonilta :
"11 months male, small size, bit light eyes and also light ears. Very nice topline, moves well. Because of the ears, very good."
Rodunomainen lähestyttäessä.
Tuloksena siis JUN EH, eli eipä hullummin:) Korvat toki elävät omaa elämäänsä ja ovat mielialan mukaan milloin mihinkin suuntaan sojollaan, mutta ne ovat hyvät juuri sellaisina<3 p="">Näyttelyn jälkeen illalla oli illanvietto pihisporukassa ja Oliverkin pääsi juoksentelemaan vapaana kavereiden kanssa. Oli tosi mukava tutustua muihin omistajiin ja koiriin vähän enemmän taas :)
Yötä olimme leirintäalueella teltassa, ja kyllä Oliverille uni maistuikin pitkän päivän jälkeen! Aamulla herättiin jo ajoissa aamulenkille ja sen jälkeen ajeltiin Loimaalle pihakoirien agilitykoulutukseen. Oliver oli samassa ryhmässä muiden junioreiden, eli alle vuoden vanhojen vintiöiden kanssa. Oli todella kivat treenit, paljon uusia vinkkejä ja ajatuksia ja mukava kouluttaja ja tietysti pihisporukka, jonka kanssa ehti jutella omaa vuoroa odotellessa. Omat treenimme samana iltana jäivät kyllä väliin, kun katsoin paremmaksi antaa Oliverin levätä rankan viikonlopun jälkeen. Ja kyllä se uni maistui!
Nuorgamin reissullamme ei sää suosinutkaan ihan niin hyvin, vaan koko viikon oli tosi kylmä ja pohjoisessa kylmimpinä öinä vain kuusi astetta lämmintä. Lähtiessämme lämmintä oli melkein 30 astetta kotopuolessa, joten lämpimien vaatteiden pakkaus oli kummasti jäänyt kaikilta aika vähälle, kun taas shortseja ja t-paitoja löytyi senkin edestä. Onneksi tajusin sentään ottaa Oliverille villapaidan mukaan, joten pieni palelija sai nukkua yönsä lämpimänä. Oliver kun ei suostu peiton alla olemaan, vaan tulee aina vain peittojen päälle vaikka kuinka koittaisi peitellä.
Reissussa meitä oli siis mukana viisi ihmistä ja kaksi koiraa, Oliverin lisäksi kolmikuinen russelityttö Luna. Ajoimme kahdella autolla, yövyimme teltassa ja tutkimme paikkoja, mihin aina päädyimmekin. Koska oli kylmä, autossa istuminen ei ollut mitenkään huono vaihtoehto ja ajelimme lopulta Nuorgamiin asti ja takaisin. Alunperin jännitin aika paljon, miten Oliver selviää moisesta reissusta, kun autossa joutui olemaan pitkiä pätkiä. Oliver nimittäin inhoaa autolla matkustamista. Syytä tähän en ole keksinyt, vaikka miten olen miettinyt. Nyt on kuitenkin varmaa, että sen ei tule paha olo tai se ei muutenkaan ahdistu auton heilumisesta ja liikkestä, koska koko matkan Oliver oli autossa kuin kotonaan, kun joku meistä oli koko ajan sen seurana. Se ei edes nukkunut sylissä, mutta kun takapenkillä oli joku, kaikki oli hyvin. Toivoin jo, että ongelmista päästiin tällä viikon tehokuurilla, mutta ei, sama läähätys, tärinä ja haukottelu jatkui heti, kun takapenkillä ei ole enää seuraa, tosin nyt vähän lievempänä ja ajoittain jopa ihan rauhassa ollen. Ehkä se siitä vähitellen...
 |
| Näin sitä otettiin autossakin rennosti! |
Reissu meni siis hyvin, Oliver oppi nukkumaan teltassa, ja totesimme myös, että kaverilla on melkoisen pitkä pinna :) Nimittäin "pikkusisko" Luna olisi koko ajan halunnut leikkiä ja painia ja repi Oliveria korvista ja poskista kun ei toinen enää jaksanut. Oliverin naamasta näki, että nyt ottaa aivoon tuo pikkulikka, mutta kertaakaan se ei ärähtänyt, vaikka jo toivoimme että se sen tekisi :)
 |
| Oliver ja Luna |
 |
| Luna ja Oliver |
 |
| Telttailija villapaidassaan :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)